Ison-Britannian suurin rautatieliikenteen harjoittaja

Go-Ahead on Ison-Britannian suurin rautatieliikenteen harjoittaja ja suurin linja-autoliikenteen harjoittaja Lontoossa. Liikennöimme vuosittain yli miljardi matkaa.

Olemme pörssinoteerattu konserni, joka toimii pitkäjänteisesti ja hoitaa monia jännittäviä tehtäviä. Hoidamme muun muassa kolmea suurta rautatieliikennesopimusta ja liikennöimme neljäsosaa Lontoon punaisista busseista. Konsernilla on 29 000 työntekijää.

Toimimme nykyisin myös Saksassa ja Singaporessa ja tähyilemme tietenkin myös uusille markkinoille. Näemme Pohjoismaissa suuria mahdollisuuksia, sillä Pohjoismaiden pitkälle kehittyneellä joukkoliikenteellä on kasvu- ja kehityspotentiaalia.

Yritys, joka haluaa vaikuttaa

Uskomme, että Go-Ahead voi vaikuttaa. Konserni voi tarjota ennen kaikkea kokemusta, osaamista ja resursseja nyt rakentumassa olevien Pohjoismaiden paikallisorganisaatioiden tueksi. Olemme myös kehittäneet ainutlaatuisia metodeja ja hyväksi havaittuja työtapoja, joilla liikenne sujuu jouhevasti ja joiden avulla voidaan hallita väistämättömiä häiriötilanteita. Olemme myös vakuuttuneita, että voimme oppia paljon toiminnasta Pohjoismaissa ja viedä opit Isoon-Britanniaan.

Go-Ahead-konserni lukuina

Ota yhteyttä

Haluatko olla mukana rakentamassa Go-Ahead Nordicia? Meillä saat ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä matkustajien joukkoliikennekokemuksesta entistä paremman. Ota yhteyttä! Aloita täyttämällä yhteystietosi.

Sinun nimesi:
4 - 32 kirjainta.
1 / 4
Sähköpostiosoitteesi:
Virheellinen sähköpostiosoite.
2 / 4
Mitä voimme tehdä sinulle?:
Enintään 128 merkkiä
3 / 4
 
Kiitos, palaamme sinuun.
4 / 4